Paluu pääsivulle

Lusia Rusintytär Korhosen tarina

Kaksi ahmaslaista naishenkilöä oli syytettynä noituudesta vuoden 1680 Oulun talvikäräjillä. Nykyinen Utajärven kunta kuului tuolloin vielä Muhoksen kappelikuntaan, joka puolestaan oli osa Oulun kirkkoherrakuntaa.

Oli varsin poikkeuksellista, että Muhoksen kappelikuntaan oli sijoitettu kaksi kappalaista. Heistä Abraham Eerikinpoika Bong oli ottanut itselleen määräävän aseman, mistä syystä Erkki-herraksi kutsuttu Erik Sigfridinpoika Brax joutui matkaamaan hankalalla hevoskyydillä Ahmaksen kyläkirkkopalvelukseen. Näin Erkki-herrasta tuli se kappalainen, joka joutui mukaan tähän Ahmaksen noitajuttuun.

Erkki-herralla oli tapana kuljettaa työmatkoilla tarvitsemansa ehtoollisvälineet ja muut tarvikkeet nahkasäkissä. Tällainen säkki oli hänellä mukana, kun hän saapui pitämään kyläjumalanpalvelusta Ahmaksen Seppälään, Hannu Seppäsen taloon.

Säilynyt käräjäpöytäkirja kertoo, mitä Ahmaksen Seppälässä, entisessä Pyykön talossa, tuolloin tapahtui. Käräjillä syytettiin Seppälän emäntää Reeta Tuomaantytär Seppästä siitä, että hän oli anastanut papin säkistä öylättejä kotonaan Seppälässä pidetyn kyläjumalanpalveluksen aikana. Reetan sukulaista, itsellisnainen Lusia Rusintytärtä, syytettiin siitä, että tämä oli niiden avulla parantanut Reetan tyttären silmät. Seppälän sauna oli toiminut parannuspaikkana.

Kumpikaan syytetyistä ei tunnustanut, eikä luotettavia todistajia löytynyt, ja niin oikeus lykkäsi jutun kesäkäräjiin. Kesäkäräjillä sitten todettiin, että parantajanainen Lusia Rusintytär ei ole enää vastaamassa. Hän oli hermostunut syytteestä niin, että meni metsään ja hirttäytyi.

Lusia Rusintytär on jäänyt historiaan kahdesta syystä. Käräjäpöytäkirjaan nimittäin merkittiin, että hän oli metsään mennessään laulanut vanhoja loitsurunoja (”runoskevisor”). Näin loisnainen Lusia Rusintytär on jäänyt historiaan Ahmaksen viimeisenä oikeuteen joutuneena parantajanaisena ja myös tuon kalevalaisten runonlaulajien kylän vanhimpana tunnettuna, asiakirjoissa mainittuna muinaisrunon taitajana.

Oulun kesäkäräjillä käräjöinti jutun toista syytettyä, Reeta Tuomaantytär Seppästä, vastaan jatkui. Ankaran kuulustelun jälkeen elossa oleva syytetty tunnusti varastaneensa kolme öylättiä, mutta puolustautui sillä, että Lusia oli häntä yllyttänyt ja myös käyttänyt ne. Öylättien varastaminen oli niin harvinainen ja suuri rikos, että kihlakunnanoikeus alisti asian jatkokäsittelyn hovioikeudelle. Oikeus määräsi Reetalle puhdistusvalatuomion. Polttoroviolle joutumisen Reetakin siis vältti.

Lähde: www.kirjastovirma.net

Väkivallan ajasta rauhaan

Oopperan Lusia syntyi uuden ajan kynnyksellä suurvallaksi kasvavan Ruotsin valtakunnan Ahmaksen kylässä vuoden 1640 tienoilla. Pieni kylä oli osa vasta perustettua Muhoksen kappeliseurakuntaa, joka puolestaan kuului uudehkoon Oulun kirkkoherraseurakuntaan.

Oulun kaupunki oli verrattain nuori. Vuonna 1605 Ruotsin kuningas Kaarle IX oli määrännyt kaupungin perustettavaksi ja erotettavaksi Limingan pitäjästä ja Oulun linnan kunnostettavaksi. Pohjois-Pohjanmaa, samoin kuin Kainuu ja Lappi, olivat siirtyneet viralliseksi osaksi Ruotsia vasta pitkän vihan jälkeisessä Täyssinän rauhansopimuksessa vuonna 1595.

Ruotsin itäraja oli ensimmäisen kerran määritetty Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Siinä Novgorod oli tunnustanut Ruotsin valtakuntaan kuuluvaksi Karjalankannakselta Pohjanlahteen sovitun rajalinjan eteläpuolisen alueen. Siestar- eli Rajajoelta alkanut raja kulki nykyisen Savon ja Keski-Suomen halki ilmeisesti Pyhäjokea pitkin Pohjanlahteen. Nykyinen Pohjois-Suomi pysyi Novgorodin karjalaisten nautinta-alueena.

Ruotsin kuninkaat vähät välittivät Pähkinäsaaren rauhansopimuksesta. Heti rauhansopimuksen teon jälkeen Ruotsi perusti kappelit Kemiin, Saloisiin (1329) ja Iihin (1340-luku) ja siten otti valtansa alle Pohjois-Pohjanmaan rannikolle syntyneen suomalaisasutuksen. Kruunu kannusti myös savolaista uudisasutusta siirtymään rajan pohjoispuolelle. Uudisasutuksen kasvu ja epäselvyys Pähkinäsaaren rauhassa vedetyn rajan pohjoispuolisen alueen hallinnasta johtivat kahteen sotaan, toistuviin rajakahakoihin ja jatkuviin vainoihin 1500-luvun jälkipuoliskolla Ruotsin ja Venäjän välillä.

Venäläiset ja karjalaiset joukot iskivät lähes vuosittain Pohjanmaalle ja Oulujärven alueelle vuodesta 1570-luvun alkupuolelta 1590-luvulle asti polttaen satoja taloja, Iin kirkon ja Limingan kirkon kahdesti sekä hävittäen perusteellisesti Oulujärven asutuksen. Kainuu autioitui ja Limingan pitäjä tuhottiin niin perusteellisesti, että vain kymmenesosa taloista jäi jäljelle ja asukkaat tapettiin lähes sukupuuttoon.

Tästä vainon ajasta, pitkästä vihasta, tunnetaan muutamia pohjoispohjalaisia taistelijoita. Muhoksen alueella oli noidaksi kutsuttu jättiläismäisen vahva mies, Musta-Nykyri, joka sai houkuteltua venäläiset suolle ja siten pelasti Muhoksen kylän hävitykseltä. Hän myös hiihti Liminkaan varoittamaan Hannu Krankan johtamia joukkoja venäläisten lähestymisestä. Musta-Nykyrin kerrotaan osanneen tehdä sotamiehiä ilmaan heittämistään höyhenistä ja loihtia itsensä haavoittumattomaksi.

Ahmakselta oli Musta-Nykyriäkin isompi mies, iso-Lasse Räisänen, jonka jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa on oopperassa Lusiaa esittävä Virpi Räisänen. Vainolaiset yrittivät useampaan otteeseen tappaa Lassen ja hänen perheensä, mutta Lassen kerrotaan nuijineen omin käsin kymmenen vihollista hengiltä. Kiimingin Vesalankylässä puolestaan asui Pekka Vesainen perheineen. Karjalaiset tappoivat viisi Pekan lasta. Pekka miehineen hävitti Kantalahden kaupungin, Umban, Koudan ja Keretin asutuskeskukset sekä Petsamon luostarin.

Ruotsin ja Venäjän solmittua rauhan vuonna 1595 Pohjois-Suomi siirtyi osaksi Ruotsia. Uusi raja kulki pohjoiseen, Inkerinmaalta Varangin vuonoon jäämerelle.

Oulujokivarteen ja Pohjois-Suomeen koitti rauhan aika. Oulun perustaneen Kaarle IX:n poika Kustaa II Adolf alkoi hallita Ruotsia vuonna 1611. Hän uudisti Ruotsin hallinnon perusteellisesti ja alkoi kasvattaa Ruotsista suurvaltaa käymällä lukuisia voitokkaita sotia Baltiassa ja Manner-Euroopan pohjoisosissa. Ruotsi kasvoi 1600-luvulla pohjoiseurooppalaiseksi suurvallaksi. Lusia Rusintytär Korhosen syntyessä Ruotsin hallitsijana oli Kristiina, Kustaa II Adolfin tytär. Samoihin aikoihin perustettiin Turun yliopisto (1640) ja Coco Pyhä Ramattu ilmestyi Suomexi (1642).

Noituus ja taikuus

Lusia Rusintytär Korhosta syytettiin Oulun käräjäoikeudessa vuonna 1680 noituudesta. Noituus oli tuolloin rikos, josta saattoi saada kuolemantuomion. Suomalaiseen muinaisuskoon pohjautuvat noituus, taikuus, magia ja loitsut elivät kansan keskuudessa voimallisina 1600-luvulla ja vielä seuraavinakin vuosisatoina. Tietäjiä tiedetään olleen Suomessa vielä viime vuosisadan alussa.

1600-luvun ihmiselle maailma avautui täynnä salattuja merkityksiä, symboleita ja enteitä. Oppineet harrastivat alkemiaa ja astronomit ennustivat tähdistä. Tiede, salatiede, kristillinen usko ja muinaiset uskomukset kietoutuivat toisiinsa.

Tavallisia taikoja tekivät kaikki. Osaaminen siirtyi sukupolvelta toiselta ja tietäjältä oppipojalle.

Taiat levisivät myös kuulopuheiden kautta. Taikoja käytettiin syntymisen, aikuistumisen, avioitumisen ja kuoleman riiteissä. Niillä palautettiin kadonnutta onnea, parannettiin sairauksia ja oikaistiin vääryyksiä. Taikoja tehtiin pääasiassa hyvin aikein. Noituus puolestaan erosi taikuudesta siten, että noituutta ja kiroutta käytettiin toisen ihmisen tai hänen omaisuutensa vahingoittamiseksi.

Kristilliset vaikutteet kietoutuivat uskomuksiin ja tapoihin. Rukouksen ja kristillisten välineiden käyttämisen tai taikuuden harjoittamisen kristillisessä paikassa uskottiin voimistavan taikuutta. Kristillisten riittien käyttämistä taikuudessa ei koettu vääräksi, sillä Jumalaan turvaamista ei koettu synniksi. Taikuutta harjoitettiin kuitenkin salaa esivallalta.

1600-luvulla Ruotsin valtio siirtyi keskiaikaisesta kuningaskeskeisyydestä moderniin keskitettyyn oikeusvaltioon, jonka hallintoa ja vallankäyttöä siirrettiin kasvavalle virkamiehistölle. Kuninkaan vallasta tuli valtion ja instituutioiden valtaa.

Suomalainen rahvas oli väsynyt vuosikymmeniä kestäneeseen 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun kurittomuuden ja väkivallan aikaan. Esivallan tavoitteena puolestaan oli saada maassa rehottava omavaltaisuus kuriin. Keskusvalta kurinalaisti Suomen saattamalla valvontaansa virkamiehet, oikeuslaitoksen, papiston ja heidän kauttaan kansan. Vuonna 1623 Turkuun perustettiin hovioikeus, jonka kautta käräjäoikeuden toimintaa yhtenäistettiin ja tehostettiin. Kansaa myös kasvatettiin kruunulle alamaiseksi. Lukkarit opettivat lukutaitoa ja katekismusta.

Vuonna 1608 Ruotsissa oli otettu käyttöön Mooseksen laki. Kuolemantuomion sai noituudesta, jumalanpilkasta, kiroilusta, vanhempia vastaan rikkomisesta, väärästä valasta, taposta, koron kiskonnasta, väärästä todistuksesta ja haureudesta. Harvoin lakia kuitenkaan sovellettiin koko ankaruudessaan ja kuolemantuomioista osa lievennettiin.

Miksi Lusiaa uhkasi kuolemantuomio? Hänen aikeensahan olivat hyvät, parantaa ystävänsä tyttären silmät. Kolmen öylätin anastuksesta kuolemantuomio? Ehkä tuomiovallan näkökulmasta Reeta ja Lusia hyökkäsivät teollaan Ruotsin virallista kristillistä uskoa ja siten esivaltaa vastaan.

Parantajat ja kylvettäjät

Lusia Rusintytär Korhosen, parantajan ja tietäjän elinaikana (noin v. 1640–1680), kansanparantajat hoitivat sairaudet ja vaivat. Parantaja oli pelottava poikkeusyksilö, mutta samalla arvostettu henkilö ja johtaja yhteisönsä keskuudessa. Hänen viisauttaan ja selvännäkijän kykyjään arvostettiin, häneltä kysyttiin neuvoja avioitumisesta maakauppoihin ja hänen puoleensa käännyttiin yhteisölle tärkeissä asioissa.

Usein parannustaito periytyi suvussa tai parantaja saattoi oppia taitonsa vanhemmalta taitajalta. Parantajista osa oli hurmoshenkisiä noitia, jotka vaipuivat transsiin. Toiset paransivat sanoilla ja loitsuilla, jotkut taisivat yrtit ja rohdot. Oli myös käsillä parantajia, jotka kuppasivat, hieroivat ja niksauttivat nikamia. Parhaimmat hallitsivat kaikki nämä.

Virallisella lääketieteellä on pitkä historiansa. 1300-luvulta lähtien sotaväenlaitoksiin, linnoihin ja isoimpiin kauppapaikkoihin oli kehittynyt kirurgiaa ja lääkintää harjoittavien lääkäreiden ammattikunta, joita kutsuttiin partureiksi (barberare). Parturit katkaisivat sodan runtelemia raajoja, poistivat kasvaimia ja paiseita. Koska tehokkaita kivun lievittämismenetelmiä ei ollut, potilas sidottiin, usein juotettiin humalaan ja toimenpiteet tehtiin mahdollisimman räväkästi.

1600-luvun puolivälissä välskäri-sana korvasi parturi-sanan. Myöhemmin välskäristä käytettiin myös nimitystä haavalääkäri, haavuri. Linnoituspaikkakunnilla sotaväen parturi hoiti rauhan aikana myös siviilejä.

Ruotsin kuningas vahvisti partureiden ja välskäreiden ammattikunnan vuonna 1571. Välskäreiden rinnalla sairaita hoiti toinen ammattikunta, kylvettäjät. Kylvettäjät kuppasivat, sitoivat haavoja ja käyttivät myös perinteisiä kansanparannuksen menetelmiä. Heillä oli oikeus myös ajaa partaa ja leikata hiuksia. Ruotsin kuningas vahvisti kylvettäjien ammattikunnan oikeudet vuonna 1663 Lusian ollessa noin 20-vuotias.

Lusian elämän aikana lääkäreiden ammattikunta virallistettiin Ruotsin valtakunnassa. Vuonna 1663, samana vuonna, kun kylvettäjien ammattikunnan oikeudet vahvistettiin, perustettiin Tukholmassa lääkärien seura, Collegium medicorum. Seuran erioikeudet uudistettiin vuonna 1688 – kahdeksan vuotta Lusian kuoleman jälkeen – ja tällöin seurasta muodostui Ruotsin valtakunnan ensimmäinen lääkintätoimen keskushallinnon elin.

Uskonpuhdistuksen vahvistuessa Suomessa 1600-luvulla alkoi myös taistelu perinteistä kansanparannusta vastaan. Silti kansanparannus on jatkunut meidän aikoihimme asti. Suomen maaseudulla eli vielä 1900-luvun alkupuoliskolle asti yksittäisiä kansanparantajia, joita voitiin hyvin kutsua noidiksi tai tietäjiksi.