Paluu pääsivulle
Virpi Räisänen1

Virpi Räisänen

Lusia

”Lusia ei lähde minusta. Tulee outo ja pakottava olo. Joku ihmeellinen voima laittaa minut kysymään näiltä taiteilijoilta, lähdettekö mukaan? Aina kun olen johonkin tahoon yhteydessä, aukeaa iso ovi ja samalla iho on kananlihalla ja haukon henkeäni. Mikä tämä juttu on, kun tapahtuu niin suuria asioita?”

”Tässä Lusian työstämistarinassa koko ajan on ollut ihmeellisenä voimana ja punaisena lankana se, että nämä suuret taiteilijat ovat spontaanisti ja innostuneesti lähteneet mukaan. Itsekin olen alkanut luottaa siihen, että tästä tulee vielä jotakin.”

Virpi Räisänen on tunnettu erityisesti musiikillisesta laaja-alaisuudestaan sekä vanhan että uuden musiikin tulkitsijana. Oulunsalo Soita neljättä vuottaan luotsaava mezzosopraano Virpi Räisänen debytoi laulajana Salzburgin musiikkijuhlilla kesällä 2009 Wienin filharmonikkojen kanssa. Kesällä 2010 hän esiintyi Salzburgissa Wolfgang Rihmin oopperassa Dionysos.

Räisäsellä on ollut kiinnityksiä Berliinin valtionoopperaan kaudesta 2011 lähtien. Lisäksi hän on laulanut mm. Alankomaiden oopperassa, Schwetzingenin oopperajuhlilla, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Aix-En-Provencen musiikkijuhlilla. Räisänen on konsertoinut Euroopan maiden lisäksi Japanissa, Hong Kongissa ja USA:ssa. Viime vuonna hänet kutsuttiin konsertoimaan ja luennoimaan Michiganin yliopistoon Ann Arboriin.

Maailmanlaajuisesti noteerattu Mahler-debyyttilevy yhdessä pianisti Marita Viitasalon kanssa ilmestyi vuonna 2012. Kaksi vuotta myöhemmin Räisänen lauloi Calmo-teoksen solistina Radion sinfoniaorkesterin Berio-levyllä. Vuonna 2014 Virpi Räisäselle kirjoitettiin Anna Magdalena ja Johann Sebastian Bachin perheeseen perustuva näytelmä ”In schaduw van de Meester” (Mestarin varjossa), jota hän on esittänyt Rotterdamin filharmonikoista koostuvan Domestica Rotterdamin kanssa.

Kuluvan vuoden kohokohtiin kuuluvat Kansallisoopperan ja Musica nova Helsingin yhteistyössä tuottama Toshio Hosokawan monodrama The Raven, vierailut Alankomaiden oopperan Lulu-produktiossa Concertgebouw-orkesterin solistina sekä Bergenin filharmonisen orkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Oulun Sinfonian ja Wermland Opera orkesterin solistina. Räisänen laulaa myös Kalevi Ahon 16. sinfonian kantaesityksessä soolon Radion sinfoniaorkesterin solistina. Hänet on kutsuttu Hetan Musiikkipäiville, Naantalin Musiikkijuhlille, Kuhmon Kamarimusiikkiin, Crusell-musiikkiviikolle, Charlottesville Chamber Music Festivalille ja Krzysztof Penderecki -festivaalille.