Paluu pääsivulle

Lusian tarina herää henkiin

helmikuu 3, 2015

Virpi Räisäsen sattumalta löytämä tarina 1600-luvun Lusia-noidasta alkoi kasvaa ja muutti löytäjänsä lopullisesti. Nyt kolmen vuoden jälkeen mezzosopraano Räisänen esittää nimiroolin ensi elokuussa kamarioopperassa Lusia. ”Tämä ei lähde minusta. Tarina ikään kuin nousee väkisin kerrottavaksi. Joku laittaa minut soittamaan näille taiteilijoille. Aina kun olen johonkin tahoon yhteydessä, aukeaa iso ovi, haukon henkeäni ja ihoni on kananlihalla”, Räisänen kertoo.

Virpi Räisänen odotti lentoa kotiinsa Amsterdamiin Oulun lentokentällä syksyllä 2012. Aikansa kuluksi hän lueskeli kentältä poimimaansa lehteä, ja kiinnitti huomionsa Utajärvellä sijaitsevasta perinnekylästä kertovaan juttuun. Ahmaksen kalevalaisen perinnekylän yhteydessä kirjoitettiin myös runonlaulaja Lusia Rusintytär Korhosesta.

”En ollut uskoa, etten ollut koskaan kuullut tästä ihmeellisestä noituudesta käräjillä syytetyn Lusian tarinasta. En edes tiennyt, että Oulun alueellakin, kotiseudullani, oli ollut noitavainoja”, Räisänen hämmästelee.

Räisänen otti lehden mukaansa ja laittoi sen kotonaan työpöydälleen. Viikkojen kuluessa hänen katseensa osui silloin tällöin lehteen. Eräänä päivänä hän luki jutun uudelleen ja alkoi sen innostamana etsiä internetistä tietoa Ahmaksen kalevalaisesta kylästä. Lusian lisäksi hän tutustui kalevalaisia runoja Zacharias Topelius vanhemmalle laulaneen Pekka Kukkosen (Gullstén) ja pitkän vihan peljätyn taistelijan iso-Lasse Räisäsen tarinoihin.

Räisänen soitti isälleen ja kysyi, tietääkö hän mitään kertomuksia Lasse Räisäsestä. Virpi Räisäsen isä on nimittäin tehnyt jonkin verran sukututkimusta 1700-luvulle asti. Isä oli todennut, että Räisäsiä on kaksi sukuhaaraa, ja Lasse taitaa olla juuri niitä toisia Räisäsiä.

Mahdollinen sukulaisuus jäi kuitenkin vaivaamaan Virpiä. Lehdessä oli Ahmaksen perinnekylän vastaavan Martti Lähtevänojan yhteystiedot. Virpi soitti Martille, joka alkoi hyvin laveasti kertoa Ahmaksen perinnekylästä. Puhelun lopuksi Martti oli kysynyt Virpin nimeä uudestaan: ”Jaa, vai että Räisäsiä. Oletkohan sukua mäkihyppääjä Tapio Räisäselle? Jos olet Tapiolle sukua, olet myös iso-Lasselle sukua”.

Virpi tiesi olevansa samaa sukua mäkimiehen kanssa.

Tarina alkaa elää
Syksyllä Virpi tapasi Oulunsalo Soi -ohjelmiston merkeissä Helsingissä säveltäjä Juha T. Koskisen. Virpi halusi festivaalille uutta musiikkia laulajalle ja jousikvartetille. Hän kertoi Juhalle myös Lusian tarinan, ja kysyi, kiinnostaisiko Juhaa kirjoittaa 15–20 minuuttinen Lusia-aiheinen kantaatti. Välittömästi aiheesta innostunut Juha totesi säveltävänsä näyttämöllisen kantaatin erittäin mielellään.

Heidän tavatessaan seuraavan kerran Juha totesi aiheen olevan niin hieno, että siitä voisi säveltää laajemmankin teoksen. Ja jos teos olisi laulajalle ja tanssijalle, niin tanssija voisi kuvata Lusian ympärillä olevia ihmisiä ja elementtäjä, kuten kuolemaa. Juha jatkoi vielä, että tanssijan rooli kuuluisi itseoikeutetusti kuoleman rooleista tunnetulle Jorma Uotiselle. Virpi vastasi tehneensä kaksi oopperaa Jorman kanssa, joten ajatus kysyä häntä mukaan ei tuntunut liian etäiseltä.

Säveltäjä jatkoi miettimistään: Lusian tarina täytyy saada tekstiksi, runomuotoon, jotta sen saisi työstettyä musiikiksi. Juha pyysi Virpiä miettimään hyvää kirjailijaa Oulun seudulta, joka innostuisi laittamaan tarinan tekstimuotoon. Samalla hän totesi traagisen tarinan kantavan myös oopperana.

Virpi alkoi tutkailla Oulun seudun kirjailijoita internetissä. Myös aiemmin luettu lehtijuttu Hannu Väisäsestä pyöri mielessä. Haastattelu oli tehnyt suuren vaikutuksen, Väisäsen ajatukset puhuttelivat, muisteli Virpi. Niinpä hän yllättyi iloisesti havaitessaan, että Hannu on Oulusta lähtöisin.

Vaikka Virpi ei tuntenutkaan Väisästä, tuli hänelle vahva tunne siitä, että hän voisi ottaa Hannuun yhteyttä. Virpi lähettikin sähköpostia Hannulle, ja jo kahden tunnin kuluttua Hannun vastaus sai Virpin haukkomaan henkeään: Finlandia-palkittu kirjailija halusi ehdottomasti olla mukana ja tehdä libreton.

”Hannun innostuneisuus tempautui minuun, keräsin rohkeuteni ja soitin Jorma Uotiselle, kerroin Juhasta ja Hannusta. Jorma sanoi puhelimessa, että hän olisi erittäin otettu, ja olisi kunnia-asia olla tällaisessa jutussa mukana.”

Sukutaustat selviävät
Virpillä oli kova polte päästä tutustumaan tarinan syntysijoille Ahmaksen kylään. Talvella sinne ei lumen vuoksi kuitenkaan päässyt, joten Virpi lähti Ahmakselle vanhempiensa kanssa kesällä 2013.

Räisäset ajoivat Utajärvelle ja ottivat Lähtevänojan Martin mukaan hänen kotoaan. ”Martti ja isäni eivät näyttäneet pääsevän toisistaan eroon, kun he selvittelivät, miten sukumme kietoutuu ahmaslaisiin sukuihin. Tällöin lopullisesti selvisi, että sukuni on kuin onkin Ahmaksen Räisäsiä.”

Virpi vanhempineen vieraili myös kalevalaisen perinnekylän vieressä olevassa, Ahmasjärven rannalla sijaitsevassa Räisäsen talossa ja siellä he tapasivat talon väkeäkin. ”Se oli iso ja mahtava talo suomalaisessa kansallismaisemassa. Portin vieressä oli iso patsas Lasse Räisäsestä. Isä meni sen viereen seisomaan. Ja niin oli samannäköinen, ihan samanlaiset nenätkin.”

Lusiaa syytettiin noituudesta Oulun talvikäräjillä 1680. Hänen ystävänsä Reeta Seppänen oli anastanut Ahmaksen kyläjumalanpalveluksesta kolme öylättiä, joista Lusia oli tehnyt parantavan voiteen Reetan tyttären rähmiville silmille. Ennen kesäkäräjiä epätoivoinen Lusia käveli metsään, jossa hän hirttäytyi.

Vuosisatoja vanha hirttopuu, valtava petäjä seisoo Seppäsen talon läheisyydessä taimikkometsän reunalla. Virpi vanhempineen halusi tutustua puuhun. ”Kun menimme katsomaan hirttopuuta, sieltä näkyi Reeta Seppäsen talo, josta Lusia lähti loitsuja laulaen viimeiselle taipaleelleen. Noituutta väitettiin harrastetun nimenomaan Seppäsen saunassa.”

Puun läheisyydessä Räisäset alkoivat selvittää Seppäsen sukuhistoriaa. ”Äitini meni ihan punaiseksi. Kävi ilmi, että äidinäitini suku, joka oli Seppäsiä, on sukua tälle Reeta Seppäselle.”

Paitsi ystävä, Reeta Seppänen oli Lusian sukulainen. Virpi esittää Lusian roolin oopperassa. Onko niin, että Lusia Rusintytär Korhonen saa vihdoin oikeutta tuomalla tarinansa esiin vuosisatojen takaa?