Paluu pääsivulle

Lusian tanssijavalinnat on tehty

toukokuu 5, 2015

Elokuussa Utajärven Ahmaksen ulkoilmateatterissa, Oulun kaupunginteatterissa sekä osana Helsingin juhlaviikkoja Espoon Sellosalissa esitettävän Lusia Rusintytär -oopperan tanssijavalinnat on tehty. Valinnat teki teoksen ohjaaja ja koreografi Jorma Uotinen. Tanssijoiksi valikoituivat Riku Lehtopolku, Jarkko Lehmus, Kimmo Alakunnas ja Atte Kilpinen.

Riku Lehtopolku on tanssinut Pori Dance Companyssa vuodesta 2001 esiintyen muun muassa Jorma Uotisen, Tero Saarisen, Marjo Kuuselan ja Carl Knifin teoksissa. Vierailijana Lehtopolku on nähty muun muassa Suomen Kansallisbaletin lavalla. Nykyisin Lehtopolku on toinen Pori Dance Companyn taiteellisista johtajista.

Jarkko Lehmus on toiminut esittävän taiteen sekatyöläisenä sekä Suomessa että ulkomailla vuodesta 1995. Uransa varrella hän on tanssinut muun muassa Tero Saarisen, William Forsythen ja Ashley Pagen teoksissa. Lehmus on JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen taiteellinen johtaja.

Kimmo Alakunnas valmistui koreografiksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010 ja on toiminut esiintymisalalla koreografina, tanssijana ja näyttelijänä sekä erikoistunut tanssielokuvien tekoon. Joukon kuopus Atte Kilpinen valmistuu keväällä 2015 tanssijaksi Turun konservatoriosta ja aloittaa ensi syksynä Modern Ballet BA -opinnot Royal Conservatoire of Scotland -yliopistossa. Kilpinen on työskennellyt muun muassa Pori Dance Companylle sekä Turun Kaupunginteatterille.

Juha T. Koskisen säveltämä Lusia Rusintytär -ooppera on Oulun juhlaviikkojen / Oulunsalo Soin, Oulun kaupunginteatterin, JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen sekä Utajärven kunnan yhteistuotanto.

Lisätietoja tanssijavalinnoista: JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist, p. 050 464 4880 / helena.lindqvist(at)jojo.fi